Excursio Bittium

Tarkastelet mennyttä tapahtumaa.

  • ma 14.1.2019
  • Kajaani

Saimme hyvän esityksen yrityksen toimintasektorista, liiketoiminnasta sekä erityisesti yrityksen puitteista Kajaanissa. Yritys toimittaa luotettavia ja turvallisia viestintä- ja liitettävyysratkaisuja sekä tuotteita ja palveluja taktiseen kommunikaatioon ja biosignaalien mittaamiseen ja monitorointiin. Yrityksellä, niin kuin ao. sektorilla yleensäkin on meneillään ison kasvun aika. Meille selvisi kuinka aktiivisesti yritys palkkaa Kajaanin toimintoihin resursseja ja miten onnistutaan vaativassa tehtävässä. 

Bittium Oy:n osuuden jälkeen meille esiteltiin valmistumassa olevan Kainuun uuden keskussairaalan tietohallintoa. Mielenkiintoinen kattaus sekin alkaen kuvauksena projektin määrittelyistä aivoriihineen ja referenssikäynteineen aina toteutukseen.  

Ilta toteutettiin yhdessä Kainuun insinöörien kanssa. Iltaan oli saapunut myös pieni mutta pirteä TEK:N Raahen seudun porukka.