2026
23.7.2026 Perinteinen Koutaristeily
Tänä vuonna Koutaristeilylle lähdettiin hieman jännittynein mielin – pitäisikö tuttu sääperinne jälleen pintansa? Tällä kertaa sää kuitenkin yllätti positiivisesti: sade pysyi poissa ja saimme nauttia risteilystä myös ulkokannella.
Mukana menossa oli 18 osallistujaa. Illan aikana nautittiin upeista maisemista, hyvistä tarjoiluista ja ennen kaikkea hyvästä seurasta. Tunnelmaa täydensi reipas haitarimusiikki, joka toi risteilylle oman kesäisen fiiliksensä.
Tekniikkaakaan ei unohdettu! Risteilyn aikana pääsimme tutustumaan höyrykoneen toimintaan ja kurkistamaan, miten vanhan ajan tekniikka käytännössä toimii.
11.6.2026 Tekoäly tutummaksi työpaja
Kajaanin päärikirjastolle kokoontui 10 henkilön innokas joukko pohtimaan tekoälyyn liittyviä asioita luennon, käytännönharjoitusten ja keskustelun kautta.
Työpajassa tutustuttiin ajankohtaisiin tekoälysovelluksiin Antti Sorjamaan johdolla. Antin esitys liitteenä. Kokeilimme ja testailimme erilaisia kehotteita ja harjoittelimme kehotteiden optimointia. Ryhmässä tuli esille mielenkiintoisia omakohtaisia esimerkkejä ja osallistujat keräsivät mukaansa vinkkejä mihin tekoälyä voi arjessa ja työelämässä soveltaa. Ohesssa KTS AI työpajassa luotu KTS 2035 mainos ja sloganit.
KTS Tekoälytyöpaja - luento Antti Sorjamaa
29.4.2026 Vuosikokouksessa asiaa, ajatuksia ja pitsaa
Kajaanin Teknillinen Seura ry eli KTS:n vuosikokous järjestettiin keskiviikkona 29.4.2026 Bar Tutun kabinetissa. Kokouksessa käytiin läpi tuttuun tapaan sääntömääräiset asiat ja laitettiin seuran kuulumiset ajan tasalle.
Kokouksessa keskusteltiin myös aktiivisesti siitä, miten seuran toimintaa voitaisiin kehittää ja millaista toimintaa jäsenet toivoisivat tulevaisuudessa. Hyviä ajatuksia ja kehitysideoita nousi esiin, ja niitä on tarkoitus viedä myös käytäntöön tulevassa toiminnassa.
Kokouksen jälkeen TEKin alueasiamies Jukka Orava otti kopin ja kertoi, mitä TEK oikein on, kenelle se on tarkoitettu ja miten se näkyy meidän arjessamme. Lisäksi saatiin katsaus kevään ajankohtaisiin aiheisiin sekä ajatuksia siitä, miltä työmarkkinoiden tulevaisuus näyttää.
Jukka avasi myös TEKin roolia paikallisseuran toiminnassa. TEK on KTS:n toiminnassa tärkeä kumppani niin tapahtumien järjestämisen kuin niiden taloudellisen tukemisenkin kautta. Tuki on meille merkittävä – sekä henkisesti että taloudellisesti.
Kun kokousasiat oli saatu pakettiin, suunnattiin porukalla ravintola Rossoon syömään. Hyvä ruoka ja rento yhdessäolo kruunasivat illan, ja pitsalle lähti yhteensä 11 osallistujaa.
Kiitos kaikille mukana olleille!

26.2.2026 Kajaani Oy:n historiaa luento
Kajaanin Teknillinen Seura järjesti helmikuun luentotilaisuuden strategiasta. Hannu Makkonen (Ph.D, Professor emeritus ESPRI) luennoi aiheenaan "Jälkipuintia Kajaani Oy:n yritysanalyysistä vuodelta 1979. Ennusteiden toteutuminen”.
Luento oli erittäin mielenkiintoinen aikamatka Kainuun teollisuuden ja talouden kehittymisestä 1900 luvun alusta 1980 luvulle. Kuulimme värikkäitä tarinoita sen ajan yrityksistä ja niiden johtajista.
17.2.2026 KTS Biljardi-ilta
Vietimme porukalla pienimuotoisen biljardi-illan Break biljardisalilla. Paikalle saapui 9 pelaajaa ja isolla osalla o
li vierähtänyt +20v edellisestä kerrasta, joten tapahtuma oli tarpeellinen. Porukalla muisteltiin ja arvailtiin sääntöjä Kasi ja Ysipalloon ja riittävä yhteisymmärrys saatiin, koska kaikki lähtivät kotiin hyvillä mielin.

3.2.2026 TEK:n ja KTS:n yhteinen elokuvailta – Kalevala, Kullervon tarina
KTS & TEK Järjestivät jäsenilleen elokuvaillan tiistaina 3.2.2026 Kajaanin Biorex teatterissa. Elokuvaksi valikoitui erittäin mielenkiintoinen suomalainen uutuuselokuva; Kalevala: Kullervon tarina. Lisätietoa elokuvasta Kalevala: Kullervon tarina - BioRex Cinemas.
Meitä oli uutuutta katsomassa 20 elokuvan ystävää. Yhteenvetona kokemastaan täytyy sanoa, että olipa hiukan perinteisestä poikkeava elokuva.

Meitä oli uutuutta katsomassa 20 elokuvan ystävää. Yhteenvetona kokemastaan täytyy sanoa, että olipa hiukan perinteisestä poikkeava elokuva. Se oli pitkä kestoltaan (> 140 min), suppealla näyttelijäkaartilla, mutta mielestäni mainiosti laadittu kertoen ja näyttäen elokuvan keinoin syvällisesti kansalliseepoksemme Kalevalan yhden elämän kolhiman tarinan. Elokuvan käsikirjoittajat (ohjaaja Antti J. Jokinen yhdessä Jorma Tommila) ovat muodostaneet Kalevasta tapahtumien kaaren missä oikeuksiin näyttelijöiden lisäksi itäsuomalainen luonto. Samalla kun Kullervo kulki elämässään eteenpäin, saatiin mukavasti kerrattua eepoksen päävaiheita. Opettavaista!
Valtakunnan viralliset arvioijat antoivat ristiriitaisesti arvioita kehnosta upeaan (esim. https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit, https://www.episodi.fi/elokuvat/kalevala-kullervon-tarina/ ). Hatunnosto omalta osalta – tämä kokemus kannatti.




